CAVANNARO NEUF

Nekku VH-60007
tilasto, tamma
28.12.2008, 3v 28.03.2009 - 3v, VHKR
-, 152cm
vaativa B, 80cm, 70cm - kouluratsastus
flanelli
Katharina Düssel, Saksa evm

Kuvankaunis pieni Nekku syntyi 28.1.2009 Saksalaisen Katharina Düsselin silmäterä tammalle Cloudy Floydille. Pirtsakka nuori neiti sai nimekseen Cavannaro Neuf ja heti ensimmäisistä hetkistään lähtien tamma osoittautui rauhalliseksi ja miellyttäväksi käsitellä. Kun oli kuitenkin tamman kanssa päästy ratsukoulutusvaiheeseen, alkoi sen luonne tulla paremmin esiin. Eihän Nekku olekaan sellainen neiti kuin mitä aluksi luultiin! Minulle tamma tuli vähän puun takaa. Ostin suoraan sanottuna sian säkissä, en tiennyt tammasta muuta kuin mitä internetin myynti-ilmoituksessa oli. Päättäväisesti kuitenkin päätin tamman sitten ottaa luokseni kun olin siitä muutaman videon nähnyt, ja niin sitten saapuikin Nekku eräänä kauniina oikein keväisenä päivänä tänne Suomeen...

Hoitaessa on Nekku osoittautunut oikein hauskaksi veijariksi. Harjaus sujuu ihan hyvin, mitä nyt vähän pitää aina olla olevinaan niin kovaa tyttöä että vähänkään aremmat hoitajat kyllä herkästi lähtevät pois. Ei Nekku kuitenkaan pahaa tarkoita, se vain on vähän omistavaisesti omaan karsinaansa suhtautuva ja sen vuoksi luimii ja irvistelee. Koskaan ei kuitenkaan ole ketään purrut - ainakaan vielä. Nekku myös tapaa toisinaan potkia etukavioillaan kiusallisesti karsinan ovea, ja silloin saa neitiä kyllä komentaa, vaikka usein se johtaakin vain kiukkuiseen mulkaisuun ja vähän minne sattuu huitaistuun potkuun. Nekku ei kuitenkaan tosiaan tarkoita pahaa, on vain vähän uhmaikäinen kauhukakara, jonka mielestä sen omaan karsinaan ei muilla ole tulemista. Kun Nekun kanssa kuitenkin työskentelee päättäväisesti ja rauhallisesti, antaa se sinun olla karsinassa ihan vapaasti, kunhan et vain tee äkkinäisiä liikkeitä tai ole muuten "uhkaava".

Satulointi ja suitsitus sujuu Nekun kanssa aina saman kaavan mukaan. Kun satulaa laittaa selkään, nostaa Nekku päänsä ylös ja kuopii etusillaan. Toisinaan myös heiluttelee päätään ja yrittää purra ilmaa, ikäänkuin näykkimällä. Harvemmin Nekku ottaa mistään kiinni tai potkaisee, mutta satuloidessa on hyvä olla vähän varuillaan. Suitsitus on puolestaan paljon helpompaa Nekun kanssa. Kun tamma näkee suitset laskee se päänsä alas, seisoo rauhassa aloillaan ja avaa suunsa valmiiksi. Pää ei nouse missään vaiheessa liian ylös, vaan pysyy nätisti omalla paikallaan aina siihen asti että remelit on kiinnitetty ja ollaan valmiita lähtöön. Taluttaminen sujuu myös kivasti, Nekku kävelee rauhassa vierellä eikä temppuile. Toisinaan saattaa vähän steppailla, mutt muuten tosiaan aivan rauhallinen ja kiva taluteltava.

Ratsuna tämä meidän Nekkumme on vähän vaihteleva. Kentällä ja maneesissa herkästi vähän tahtoisi laiskotella ja onkin monesti melkoisen tahmea ratsastettava. Heti kun turpa kuitenkin käännetään kohti maastoreittejä alkaa Nekku liikkumaan reippaammin ja energisemmin. Tamma suorastaan rakastaa maastoilua ja onkin maastossa oikein kiva kaveri. Vaikka Nekku säikkyykin maastossa toisinaan, saa sen ainakin useimmiten pidettyä lapasessa, ei Nekku mikään ryöstäjä ole, mutta innostuessaan voi yrittää lähteä viemään. Kentällä tai maneesissa työskennellessäkin voi Nekun kuitenkin saada oikein vireäksi ja reippaaksi, kunhan sille alusta alkaen näyttää, että pitää liikkua eteen. Jos Nekun antaa löysäillä jo alkuverkassa, ei se varmasti koko ratsastuksen aikana liiku kunnolla. Kun Nekun on kuitenkin saanut liikkumaan reippaasti, on se osaava ja erittäin innokas tekemään töitä.

Koulua Nekku taitaa oikein kauniisti aina vaativaan B:hen asti. Vaikka kuitenkin on osaava, vaatii Nekku ratsastajaltaan paljon eikä se teekään mitään ilmaiseksi. Tarkalla ja rauhallisesti istuvalla ratsastajalla on Nekku oikea unelma ratsastaa, mutta jos tamman kanssa käyttää vähänkään liian kovakouraisia apuja, ei se kovin mielellään tee enää töitä. Myös epäselvät avut saavat Nekun jännittymään, jolloin työn teosta tuleekin oikeata tahtojen taistoa ratsastajan ja Nekun välille. Nekku kuitenkin palkitsee ratsastajansa hienoilla liikkeillä ja loistavilla kilpasuorituksilla, jos sen kanssa vain osaa työskennellä oikein. Eihän sen kanssa loppujen lopuksi vaadita kuin hyviä hermoja, pehmeää kättä sekä rauhallista istuntaa ja pohkeita. Loput osaakin Nekku sitten jo itse hoitaa kotiin.

Esteillä Nekku on huolimattomampi ja rauhattomampi kuin koulua tahkotessa. Vaikkakin tamma hyppää ihan kivasti aina 80cm asti, niin ei siitä suurempien luokkien esteratsuksi ole. Nekku vaatii ratsastajaltaan esteillä erittäin paljon tukea ja oikean ponnistuspaikan katsomista, Nekku kun itse hyppää joko vähän turhan kaukaa tai turhan läheltä. Reippaasti ja energisesti tamma kuitenkin esteillä viilettää ja on aina innolla menossa kohti esteitä, taitoja vain ei löydy ihan niin paljoa kuin intoa, jonka vuoksi sitten Nekku tiputtaa tai vähintäänkin kolauttelee puomeja. Puhtaita hyppyjä näkee vain harvoin, mutta Nekun kanssa on tarkoitus myös esteitä toisinaan hyppiä, jotta tamman keskittymiskyky paranisi ja onhan se myös loistava ylimääräisen energian purkamiskeino, kun kerran tamma nii mielellään hyppää huonoista taidoistaan huolimatta.

isä Colmencillo
trak, 172cm, rn
ii Deathline
trak, 170cm, rn
iii Boogeyman
trak, 168cm, rn
iie Freetime
trak, 169cm, trn
ie Sweet Cenylon
trak, 165cm, trn
iei Sandstorm
trak, 166cm, trn
iee Toffty Soft
trak, 167cm, m
emä Cloudy Floyd
rp 75%, 148cm, rt
ei Bing-Bojoing
rp 50%, säkä, km
eii Sandman ox
ox, 155cm, km
eie Tummeln
nf, 145cm, km
ee Tuff Enuff
conn, 142cm, rn
eei Sir Tumnus
conn, 138cm, m
eee Jealously
conn, 144cm, rt

Tähän tulee Nekkuliinin sukuselvitys

17.04.2009 - krj, helppo C, ?/?
17.04.2009 - krj, helppo B, ?/?
17.04.2009 - krj, KN Special, ?/?
17.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
17.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
15.04.2009 - krj-cup, helppo A, ?/?
15.04.2009 - krj-cup, vaativa B, ?/?
10.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
10.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
09.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
09.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
07.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
07.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
06.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
06.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
05.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
05.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
04.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
04.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
03.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
03.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
02.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
02.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
01.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
01.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
01.04.2009 - krj, helppo A, ?/?
01.04.2009 - krj, vaativa B, ?/?
01.04.2009 - krj, kutsu, helppo A, ?/?
01.04.2009 - krj, kutsu, vaativa B, ?/?
00.00.0000, o/t. NIMI (i. isä, omistaja)

Snniif - vaativa B
Nekku oli alkutunnista todella laiska, pari kertaa raipalla sait muistuttaa. Pysähdykset ja kääntymiset olivat veteläitä ja ajattelin ettei vaativa b'n tason poni tässä voinut mennä. Onneksi Nekku piristyi lähtiessämme ravailemaan. Askel oli pitkä ja matkaavoittava. Aloitimme kootulla ravilla, Nekku suoriutui siitä helposti ja istui rennosti matkasta. Koottu laukka, oli tasaista ja laukanvaihto onnistui parin kerran jälkeen, kuin mallisuoritus. Laukka oli muutenkin rytmikästä ja hienoa katseltavaa, ei mitään löntystelyä niinkuin alkutunnista olin luullut. Lopputunnista kertasimme avo- ja sulkutaivutuksen käynnissä. Sulkutaivutus oli selvästi helpompi ja harjoiteltumpi, kun taas avotaivutuksessa oli hieman jäykkyyttä mukana, mutta onnistui sekin. Sitten kokeilimme niitä ravissa, molemmat menivät hyvin ja Nekku pisti kaiken taitonsa peliin. Lopussa kaulakin rupesi menemään enemmän alaspäin ja muotoon yritti tamma hakeutua.

valmentaja / valmennuspaikka - taso

Cavannaro Neuf on virtuaalihevonen!
Kuvien © ?, Tekstien © flanelli, Ulkoasun © flanelli