Tervetuloa Halipula.netiin!

Halipula.net on 17.3.2009 alkunsa saanut sivusto, joka sisältää vain ja ainoastaan erilaisia tekstejä. Halipulassa on kuitenkin myös kuvagalleriani, johon tosin en ole aivan samalla tavoin panostanut kuin tähän tekstipuoleen. Tämä on se Halipulan pääasiallinen homma, toimia tekstisivustona. Hyvin vähäisesti olen tietoa itsestäni sivuille jaksanut kirjata, mutta suurimmaksi osaksi täällä kuitenkin on vain ja ainoastaan tekstejäni.

Koska Halipula kerran on tekstisivu, niin varmasti monia mietityttää, että miksi sivustolla nimenä juuri Halipula.net. Syy on hyvin yksinkertainen. Kun tämä domain sai alkunsa päässäni, kärsin erittäin voimakkaasta ikävästä ja halipulasta. Sivusto onkin siis osaksi myös oma keinoni selvitä arjen ongelmista. Tekstitkin ovat hyvin suurilta osin sellaisia, että niissä käsitellään oman elämäni ongelmia. Pääasiassa on kohteena ollut erinäiset ihmissuhdeongelmat, mutta toisinaan ne käsittelevät myös menetystä, ja muitakin tunteita. Suurin kuitenkin lyriikoiden sanomasta on suru, kaipuu, ikävä. Sekä tietenkin niiden on tarkoitus antaa voimaa niille, jotka kärsivät halipulasta.

Vieraskirja, sähköposti

Antoisia lukuhetkiä toivotellen, Lotta.

Toivottavasti Halipulasta on sinulle jotain apua, ja palaathan toistekin *halaus*



Koodaus © Nelle