Kuvaaja

Sekä tämän kuvagallerian, että tekstisivujen ylläpitäjä olen minä, Lotta Salmi, marraskuussa 1991 syntynyt helsinkiläistyttö. Harrastuksiini kuuluu kuorolaulu Helsinkiläisessä Roihuvuoren seurakunnan Lapsi- ja nuorisokuoro Sonóruksessa, lisäksi harrastan ahkeraa talleilua, tekemällä tallitöitä ja hoitamalla hevosia. Harrastuksiin voisin laskea mielelläni myös lukemisen, kirjoittamisen ja valokuvaamisen, jotka vievät melkoisesti aikaa vuorokaudesta. Hevosten pariin päädyin vuonna 2003 ja silloin alkoi myös kuvausinnostukseni nostelemaan päätään. Siitä pitäen olenkin mielelläni touhunnut hevosten kanssa ja kameran takana. Kameran eteen minua ei kovin helpolla valitettavasti saa. Opiskeluni aloitin peruskoulun jälkeen Ravintolakoulu Perhossa, opintolinjalla joka kantoi nimeä Ravintola-alan perustutkinto + lukio. Ravintola-alaa opiskelin huimasti vuoden, jonka jälkeen vaihdoin sitten kokonaan lukion puolelle. Aikuislukiossa opiskelu antaa onneksi hyvin aikaa muullekin kuin opiskelulle, jonka vuoksi voin ongelmitta harrastaa ja opiskella samanaikaisesti.

Kuvauskalusto

"Kuvausurani", jos niin voi sanoa, alkoi tuolloin, kesällä 2003. Silloin leirikäytössä oli vain kertakäyttöinen filmikamera, jolla kuvailin oikein mieluusti. Samaan aikaan kuvailin isältä saamallani, Hewlet Packardin digitaalikameralla ja sillä kuvailinkin muutaman vuoden. Tuo samainen hp photosmart 620 on edelleen täydessä kunnossa ja pääsee toisinaan käteeni. Reissuun en tuota HP:n kameraa saanut ottaa ennen kuin vasta toiselle ratsastusleirilleni, vuonna 2004. Samana vuonna pääsin myös ensimmäistä kertaa kuvaamaan Vermon poninäyttelyyn. Tunnelma pääsee kattoon kun kaivaa vanhan kameran käteen ja alkaa muistelemaan millaista oli kuvailla sillä.

Sitä on tarkalleen vaikea muistaa milloin sain käyttööni ensimmäisen Olympuksen kamerani. Vuosi oli 2005 tai 2006, kamera Olympuksen FE-100, jonka äitini oli työsuhteilla saanut. Kannatti tilata työpaikalle kerralla reilusti tavaraa kun kaupanpäällisiksi sai kameran. Tuo kamera tuli koko perheen käyttöön, olihan minulla oma kamera jo. Kuitenkin pääasiassa minä sillä kameralla kuvailin ja kun äitini muistaakseni vuonna 2007 sai samaisesta kamerasta uudemman version (FE-115), tuli tuo FE-100 minun omakseni. Kuitenkin omin käyttööni myös tuon FE-115 jolla kuvailinkin kiltisti aina syksyyn 2008.

Syksyllä 2008 ostin omilla rahoillani täysin oman kameran, Nikonin Coolpix S210. Tuo kamera on palvellut minua uskollisesti ja olen sen toimivaksi joutunut toteamaan. Edelleenkin opettelen kameran käyttöä (tätä kirjoittaessani kamera on ollut minulla suunnilleen kuukautta vajaa vuoden), mutta silmissä siintää jo uuden kameran osto. Nikonilla olen saanut kuvattua mielestäni oikein onnistuneita kuvia, mutta jossain määrin kaipaan edelleen käteeni Olympusta. Nikon kun on mielestäni jossain määrin vaikeampikäyttöisempi, johtunee luultavimmin monista kuvausominaisuuksista joita en vieläkään osaa käyttää. Samaan aikaan Nikonin kanssa on ollut käytössä lainakamerana Canonin EOS 300D. Tuota kameraa olen lainaillut sen vuoksi että äitini lupasi minulle 18-vuotislahjaksi järjestelmäkameran. Järjestelmäkameroilla olen siis kuvaillut satunnaisesti kesästä 2009. Saman vuoden syyskuussa sain etukäteissyntymäpäivälahjaksi Nikon D40 -kameran, jolla onkin tullut sieltä syys-lokakuusta alkaen kuvailtua. Kameran mukana tuli Nikkor AF 18-55mm kittiputki, mutta jo marraskuussa tuli sen kaveriksi Tamron AF 70-300mm f 4-5.6 di, joka toimii pääasiallisena kuvausputkena.

Lista mukana kulkevasta kalustosta;
Nikon D40
Nikkor 18-55mm
Tamron 70-300mm